Fermentoimalla valmistettu ruoka kasvattaa suosiotaan

Suoliston toiminta vaikuttaa olennaisesti koko kehoon

Viime vuosina suoliston merkitystä aivojen toimintaan, mielialaan ja muihin tärkeisiin toimintoihin on tutkittu enenevissä määrin. Joidenkin arvioiden mukaan suoliston alueella olisi jopa 90 prosenttia aivojen välittäjäaineista. Tämän tiedon perusteella jotkut ovat kutsuneet suolistoa jopa toisiksi aivoiksi.

Suolistossa on paljon hyviä bakteereja, jotka helpottavat ruoansulatusta. Sen lisäksi nämä bakteerit toimivat puolustusmekanismina taudinaiheuttajia vastaan. Maitohappobakteerit vievät “elintilan” taudinaiheuttajilta käyttämällä ravintoa suolistossa.

Suoliston bakteerikanta voi joutua helposti alennustilaan

Moni meistä on joutunut antibioottikuurille jouduttuaan jonkin tulehduksen uhriksi. Toisinaan antibioottikuuri tuo mukanaan ns. antibioottiripulin. Antibiootit eivät ole sillä tavalla selektiivisiä, että ne tuhoaisivat vain tietyn lajin bakteereja, vaan ne ovat erilaisia aineita, jotka ovat myrkyllisiä bakteereille. Tällöin antibioottikuurin mukana tuhoutuu hyviäkin bakteereja, kuten esimerkiksi suoliston bakteerikantaa.

Suolistolla voi kestää jopa vuosia ennen kuin se palautuu ennalleen. Turhia antibioottikuureja tulisi siis välttää paitsi superbakteerien, myös suoliston takia.

Miten ylläpitää suoliston hyvää bakteerikantaa?

Jos pelkää antibioottiripulia, on hyvä idea käyttää maitohappobakteerivalmistetta antibioottikuurin aikana, jotta suolistossa säilyisi jonkinlainen vastustuskyky ripulia aiheuttavia mikrobeja vastaan. Suolen toimintaa voi rukata paremmaksi myös ruokavaliolla. Bakteerit käyttävät ravintonaan kuituja, joiden saannista tulisi pitää hyvää huolta.

Ihmesana fermentaatio lupaa suolistolle terveyttä

Suoliston ongelmat ovat olleet pinnalla viime aikoina. Suoliston sairaudet colitis ulcerosa sekä Crohnin tauti ovat lisääntyneet niin dramaattisesti, että niistä puhutaan jo uusina kansantauteina. Suolistoon on alettu kiinnittää viime aikoina entistä enemmän huomiota, mikä on näkynyt myös ruokatrendeissä.

Fermentointi on ikivanha säilytysmenetelmä, joka on tekemässä uutta tuloaan ihmisten kasvaneen kiinnostuksen johdosta. Se on yksinkertaistettuna solujen aineenvaihduntaa hapettomissa tai vähähappisissa olosuhteissa. Fermentointireaktio on teollisesti tuttu myös alkoholiteollisuudesta.

Mitä fermentoituja ruokia on olemassa?

Perinteiset venäläiset suolakurkut valmistetaan fermentoimalla. Nimestään huolimatta niitä valmistetaan myös Venäjän ulkopuolella. Kaupan hyllyllä on kuitenkin oltava tarkkana, sillä suurin osa myynnissä olevista kurkuista on maustekurkkuja, joiden valmistuksessa ei ole käytetty fermentaatiota.

Myös hapankaali on fermentaatiolla valmistettu tuote. Fermentoimalla voi myös valmistaa itse erilaisia happamia vihanneksia, jotka ovat hyväksi vatsalle. Myös monet maitotuotteet, kuten piimä ja jogurtti, on valmistettu fermentoimalla.