Korkealaatuista lähiruokaa Helsingissä

Kotimaisen ja lähiruoan arvostuksen myötä myös ravintolat pyrkivät Suomessa uudistautumaan. Lähellä tuotettu sesonkiruoka on tavallisten kotikokkaajien lisäksi hyödyllistä ravintoloille – saatavilla on parhaat raaka-aineet ja mikä parasta, kotimaisesti tuotettuna.

Ravintola Nolla

Ravintola Nolla on mennyt askeleen pidemmälle lähiruoka-ajattelussa. Heille tärkeää on lisäksi, että raaka-aineet ovat luomua ja että ravintola itsessään valmistaa ruoat zero waste -linjaa noudattaen. Tämä tarkoittaa sitä, että ruoka valmistetaan mahdollisimman jätteettömästi ja että ruoanlaitosta aiheutuvat jätteet pystytään lajittelemaan. Ravintolassa menu vaihtuu tiuhaan, sillä ruokalistassa huomioidaan vuodenaikojen vaihtuvuus. Ravintola Nollan takana työskentelee kolme intohimoista ja idearikasta kokkia, joilla on näkemystä ja ammattitaitoa ruoanlaittoon. Heillä kaikilla on kokemusta huipputason ravintoloissa työskentelemisestä, niin Suomessa kuin ulkomailla.

Ravintola Olo

Ravintola Olo on vuonna 2006 perustettu korkeatasoinen ravintola Helsingissä. Se on saanut Michelin tähden vuonna 2011 ja myöskin säilyttänyt sen. Ravintola käyttää menussaan satokauden raaka-aineita ja on erikoistunut moderniin pohjoismaiseen keittiöön. Pohjoismaiden Michelin tähdillä palkituista ravintoloista Olo oli vuonna 2017 edullisin.

Ravintola Vinkkeli

Ravintola Vinkkelin takana työskentelee joukko ansioituneita ammattilaisia. Ravintolan päämääränä on tehdä klassista sesonkiruokaa laadukkaista raaka-aineista. Vinkkelin ruokalistaa ryydittää tasokas viinilista.

Ravintola Kuurna

Ravintola Kuurna on maineikas kotimaiseen ruokaan keskittynyt ravintola. Sen menu vaihtuu kahden viikon välein, minkä lisäksi tarjolla on päivittäisiä erikoisuuksia. Kuurnassa tarjoillut liha ja kala ovat aina kotimaisia. Muut raaka-aineet voidaan jäljittää usein Helsingin lähiseudun tiloille ja ravintola käyttää ruoassaan myös villiyrttejä. Viinilistassaan ravintola suosii luomuviinejä.

Ravintola Juuri

Ravintola Juuressa maistaa pientuottajien kasvattamat raaka-aineet ja villiyrttien maustamat annokset. Ravintolan mukaan kotimaista on ilo suosia ja kuljetusmatkan jäädessä pieneksi ovat raaka-aineet pöytään tuodessa tuoreita. Ravintolan ruokafilosofia nojaa suomalaiseen ruokakulttuuriin ja osaksi unohdettuihin makuihin, joskin uudistetulla otteella. Sama filosofia pätee ravintolan juomalistaan – tarjolla on pieniltä tuottajilta tarkkaan valikoituja kappaleita.

Ravintola Savotta

Ravintola Savotta on suominostalgiaa parhaimmillaan. Se henkii vanhaa tunnelmaa ja sisustukseen on käytetty muun muassa aitoja esineitä savotta-ajoilta. Savotan menu juhlii suomalaisen metsän antimilla, perinteisillä mauilla ja täkäläisellä kulttuuriperinnöllä ylipäätään. Menusta löytyy perinteistä suomalaista ruokakulttuuria ja maakuntien helmiä. Raaka-aineet ovat kokonaan kotimaisia ja Savotta suosii pientuottajia.